Maikki Ochieng, Kenia

18.9.2015 7.38

Ihmeelliset vuodet

Tänään tulee täyteen kahdeksan vuotta siitä, kun tulin ensikertaa Keniaan. Näihin vuosiin mahtuu niin paljon asioita, joista olen kiitollinen. Keniassa olen saanut vuodattaa ilon ja surun kyyneleitä. Olen saanut tutustua erilaisiin ihmisiin ja tehdä työtä jota rakastan. Olen joutunut luopumaan monista asioista tänne lähtiessäni, mutta Jumala on antanut muita asioita elämääni. Joka kerta Suomi loman päätyttyä on niin kipeätä jättää läheiset rakkaat Suomeen ja lähteä matkaan. Myös osa vanhoista ystävyyssuhteista on väljähtynyt pitkän välimatkan vuoksi. 

Orpolapsityön parissa olevista noin 500 lapsesta ja nuoresta on tullut minulle hyvin rakkaita. Jumala ei ole siunannut minua omilla lapsilla, mutta Jumala on antanut minulle nämä lapset ja nuoret tämän hankkeen kautta. Toisiin olen saanut tutustua enemmän ja jakaa heidän kanssaan monenlaisia hetkiä, niitä heidän ilon ja surun hetkiään. Myös kenialainen tiimimme on tullut minulle läheiseksi ja osasta työntekijöistä enemmän kuin työtovereita, he ovat rakkaita ystäviäni. Olen kiitollinen Jumalalle kaikesta siitä, mitä olen saanut oppia näiden kahdeksan vuoden aikana.


funday


Joka päivä saan edelleen ihmetellä asioita ja oppia uutta. Toivon, että läsnäoloni täällä on saanut vaikuttaa positiivisesti joidenkin ihmisten elämään. Pyydän, että Jumala siunaa tekemääni työtä niin, että hankkeemme nuoret saisivat oppia tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanaan. 


orpokodilla


Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi

23.9.2015 19.00
SAAMME IHMETELLÄ JUMALAN SUURIA TEKOJA. HALLELUJAA