Tehdään tulevaisuus yhdessä

Claudia Miettinen 2021

Tietoa minusta


Täytän maaliskuussa 23 vuotta ja olen valmistunut syksyllä 2018 Sotungin lukion urheilupuolelta ylioppilaaksi.
Asun avoliitossa Helsingin Lassilassa viisivuotisen, Helsingin Yliopistossa opiskelevan kumppanini kanssa.

Olen suuntautunut innokkaasti ja palavalla halulla luovalle ja visuaaliselle puolelle.
Toistaiseksi minulla ei ole tältä puolelta koulutusta, mutta jo alakouluikäisestä saakka on sisältäni kumpuava luovuus ajanut minua itseoppineeksi ja olenkin opiskellut itsenäisesti koulun, harrastusten ja töitteni ohessa mm. erilaisten ohjelmistojen käytön Photoshop kuvankäsittelystä 3D- mallinnosten tekemiseen ja valokuvaukseen.


Olen maalannut, piirtänyt ja mm. soittanut erilaisia soittimia (piano, viulu, kitara, basso, rummut, bänditoiminta) koko ikäni ja aina olen opiskellut kaiken itsenäisesti, ilman kenenkään ulkopuolisen opetusta.
Toivon entistä enemmän työkokemusta visuaalisen viestinnän alalta jotta saan kartutettua kokemustani ja taitojani lisää.

Minua on joskus sanottu monilahjakkaaksi luovalla puolella, joten jonkinlainen valinnanvaikeus varsinaisesta opintojeni tarkasta suuntaamisesta on ehkä ollut jonkinlaisena haasteena.
Koen että nämä kaksi välivuotta opinnoista ovat ajaneet tehtävänsä ja olen tänä aikana tullut siihen tulokseen että haluan jatkossa suuntautua toteuttamaan itseäni luomalla visuaalisen viestinnän materiaalia ja grafiikkaa. Tällä hetkellä ajatuksenani onkin hakea jatkossa opiskelemaan tieto- ja viestintätekniikkaa jolloin pääsisin luomaan tulevaisuuden tuotteita ja palveluja.

Äidinkieleni on suomi, puhun ja kirjoitan erinomaista englantia ja pystyn työskentelemään ja asioimaan myös japanin kielellä.

Olen joustava ja minulla on loistava paineensietokyky. Ongelmatilanteiden ratkaiseminenkin on tuttua. Sovin sekä ryhmätyöskentelyyn että itsenäiseen työskentelyyn ja näitä molempia olenkin päässyt nykyisessä työssäni toteuttamaan. Ulkomailla asuessani ja matkustellessani olen törmännyt moniin erilaisiin ihmisiin ja tätä kautta sosiaaliset taitoni ovat karttuneet ja mikä tärkeintä - pystyn motivoimaan myös muita.
Asuttuani yli vuoden ajan Japanissa 2016-2018 välillä, sekä lukuisat ulkomaanmatkani 7-vuotiaasta alkaneen judourani aikana opettivat minusta itsenäisen ja aikaansaavan nuoren aikuisen.

Sinnikkyydestäni ja oma-aloitteisuudestani kertoo suoritukseni urheilun saralla: Olen saavuttanut maajoukkuetasollekin yltäneessä judoharrastuksessani mustan vyön. Tämä on auttanut minua kasvamaan erittäin kilpailu- ja tavoitehakuiseksi ihmiseksi ja työntekijäksi ja minulta löytyy aktiivisuutta ja ongelmanratkaisukykyä vaikeissakin tilanteissa.

Lukio-opintojeni ohessa toimin Maurak Oy:llä graafisena suunnittelijana ja työtehtäviini kuului mm. yrityksen visuaalisen ilmeen kehittäminen ja erilaisten mainosmateriaalien tuottaminen. Valmistuttuani ylioppilaaksi joulukuussa 2018 aloitin heti tammikuussa 2019 osa-aikaisen työn Kiinteistönvälitystoimisto Framilla LKV Oy:llä hoitaen mm. toimistosihteerin työtehtäviä ja auttaen sosiaalisen median viestinnässä.
Olen tänä aikana suunnitellut ja tuottanut myös mm. logoja erilaista harrastustoimintaa harjoittaville tahoille. Nämä työtehtävät ovat tulleet minulle suositusten kautta.

Tämän nettisivun loin Teille työhakemuksenani sisältöineen kolmessa vuorokaudessa työni ohella ja
kaikki täältä löytyvä materiaali on minun kuvaamaani ja luomaani.
Toivottavasti Teille tekemäni lyhyt, 15 sekunnin mittainen videoesitykseni (alla),
onnistuu kertomaan Teille palavasta halustani päästä täyttämään tämä työtehtävä ja näyttämään Teille minulle näiden vuosien varrella kertyneet taidot.


Kiitollisena ja innokkaana jään odottamaan Teiltä tietoa jatkostani.

Kunnioittaen,
Claudia Miettinen

Toivon että huomioitte myös välilehdet oikeasta ylälaidasta